perjantai 2. tammikuuta 2015

Uusi lauta

Loppukesästä 1980 Kyösti vieraili Tukholmassa. Sietlä saattoi ostaa go-välineitä, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja pyysin häntä ostamaan minulle laudan. Sain n. 1,5 cm paksun saranoidun puulaudan ja n. 6 mm paksut muovikivet. Se oli iso parannus sen hetkisiin kiviini, jotka olivat pennin kolikoita.

Jonkin ajan kuluttua Pentti ja Lauri Paatero vierailivat meillä kotona. Näytin heille uutta lautaani ja kysyin, mahtavatko he tietää, mikä peli on kyseessä. Yllättäen he tiesivät. He olivat pelanneet omatekoisella 15 * 15 -laudalla. Pelasimme Pentin kanssa pelin. Koska emme tienneet tasoeroa, ja päädyin pelaamaan valkeilla ilman komia. Lauri katseli peliä ja kommentoi  nurkkaa, jossa oli tyhjä mutkanelonen, ja josta Pentti olisi voinut tehdä kon. Puolustin nurkkaa myöhemmin. Voitin pelin 126 pisteellä ja ehdotin, että Pentti voisi seuraavassa pelissä ottaa kahdeksan kiveä tasoitusta.

torstai 1. tammikuuta 2015

Uusia pelaajia

Loppusyksystä kerhoon tuli uusi pelaaja, Juha Tanskanen. Pääsin kokeilenaab taitojani valkeana. Annoin yhdeksän kiveä ja voitin reilusti, luokkaa 100 pistettä. Onneksi kokemus ei masentanut Juhaa ja hän jatkoi kerhossa pelaamista. Silloin ei tunnettu mahdollisuutta pelata aloittelijoiden kanssa pienemmällä laudalla.

Vuoden 1980 puolella Jukka Hirvonen tuli kerhoon. Hänestä tehtiin myöhemmin kerhon kunniajäsen.