sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Jäsentiedote 14.1.1983

Kerho kevätkauden kalenteriin on merkitty 29 peli-iltaa, joista kuusi on erikseen merkitty opetusilloiksi. Niissä on käsitelty tasoituspeliä, tesujeita, keskipeliä, fusekia, loppupeliä, josekivalintoja. Ohjelmassa oli myös ryhmägo (rengo) ja fantomgo. Lisäksi pelattiin Jaakko Munkki -turnaus. Myös vuosikokous pidettiin.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Jaakko Munkki -turnaus

Pohdimme kerholla, että voisimme järjestää SM-turnauksen lisäksi jonkin toisen turnauksen. Turnaus päätettiin nimetä Jaakko Munkki -turnaukseksi edesmenneen kerhon puheenjohtajan mukaan. Turnaus pelattiin tookokuussa 1982. Kahden päivän aikana pelattiin seitsemän kierrosta tasa-aloituksin. Pelaajia oli kymmenen ja voittaja oli Nobutake Irumanu, 1 kyu.

tiistai 17. toukokuuta 2016

MM-kisat

Suomen mestarina pääsin edustamaan maatani amatöörien MM-kisoihin maaliskuussa 1982. Olin ilmoittautumislomakkeeseen arvannut luokituksekseni 3 kyuta, kun Jaakko Munkki oli kuollut eikä minulla ollut tarkkaa käsitystä tasostani. Japan Airlines oli turnauksen pääsponsori ja lensimmem siis JALin koneiila. JAL ei kuitenkaan lentänyt Suomesta, joten ensin piti matkustaa Finnairilla Kööpenhaminaan. Siellä piti tappaa aikaa muutama tunti. Pelasin automaatilla jotakin peliä, kun viereen tullut mies kysyi, olenko gopelaaja. Hän oli Norjan edustaja Morten Skogen ja hänellä oli magneetilauta mukana. Pelasimme ja paikalla ilmaantui muutama muukin kisoihin matkaaja. Lensimme JALilla ensin Anchorageen Alaskaan, jossa oli välilasku, ja jatkoimme Tokioon. Matka sujui rattoisasti, koska koneessa oli tarjolla golauta matkustajille. Hotelliin, Shinjuku Prince Hotel, saavuin matkattuani n. 24 tuntia.

Aluksi, maanantaina 15 päivänä, ohjelmassa oli kisoihin orientaatio ja lehdistötilaisuus, jossa uusien maiden edustajia, minä mukaan lukein, haastateltiin. Illalla oli avajaiset. Tanskaa kisoissa edusti Frank Hansen 5 dan ja Ruotsia Mats Johansson. Paikalla olivat myös istuva Euroopan mestari Rob van Zeijst, 5 dan ja edellinen mestari Matthew Macfadyen, 5 dan.

Tiistaina ensimmäisessä pelissä oli 3 tuntia miettimisaikaa. Pelasin Rob van Zeijstia vastaan ja peli meni aluksi hyvin. Siirrosta 85 kuitenkin alkoi alamäki ja hävisin pahasti. Tätä peliä näytettiin seuraavana sunnuntaiaamuna televisiossa. Keskiviikkona toinen peli Macfadyenia vastaan oli 1,5 tunnin peliajoilla, ja senkin hävisin. Voittajat pelasivat edelleen kolme tunnun peliajoilla. Tappiot jatkuivat pienempinä. Unkari Istvan Rigolle, 2 dan, hävisin kymmenkunta pistettä, kun en tullut yrittäneeksi lopuksi mitään hänen nurkkansa vastaan. Oikein pelattu nurrka olisi silti tuonut minulle puolen pisteen tappion. Onnistuin kuitenkin voittamaan Romanian Andras Venczelin, 2 dan, 3,5 pisteellä ja päädyin sijalla 22.

Kirjaajat kirjasivat kaikki pelit ja sain niistä kommentteja. Lisäksi pelasimme pelejä ammattilaisten kanssa ja keskenämme. Arvelin, että voisin palata Suomeen 1 kyuna, mutta kun ammattilainen sanoi minusta "strong 2 dan" ja Morten Skogen, jonka voitin keskinäisissä peleissä päätti olevansa shodan, niin myös minä päätin, että shodan olen minäkin.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pelipaikoista

Helsingin Go-kerhon peli-illat olivat aluksi vanhalla Polilla, ensin Pokkamonttu-kabinetissa ja myöhemmin pubin puolella. Vaikka kivien asettelu laudalle sujui myös alkoholijuomaa nauttineena, havaitsin että tuolloin pelistä jäi oppi saamatta tai oli unohtunut seuraavana päivänä.

Helsingin yliopiston oppilaskunta avasi uudelle ylioppilastalolle kirjakahvilan jokus luku vuoden 1979-80 aikana. Kävin paikassa tiedustelukäynnillä ja joskus kevään 1980 aikana siirryimme sinne pelaamaan. Pelailimme kirjakahvilassa noin vuoden verran. Saimme sittemmin luvan pelata HYK:in (Helsingin Yliopiston Kemistit) huoneessa kolmannessa kerroksessa. Siellä peli-illat jatkuivat muutaman vuoden.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vuosikokous

9.3.1982 pidettiin kerhon vuosikokous. Se lienee ensimmäinen, jossa olin paikalla. Sääntömääräisten asioiden lisäksi listalla oli ilmoitusasioina mm. Amatöörien mm-turnaus 13.-23.3., Euroopan Go-kongressi Kööpenhaminassa 25.7.-8.8. Jaakko Munkki turnaus viikolla 15. Ja EGF:n puheenjohtajan käynti Suomessa 24.2. Järjetelytoimikuntia valittiin Akateemisen kirjakaupan Jippo-päivään 13.3. ja Jaakko Munkki-turnaukseen. Kokouksessa keskustelittn myös pelipaikasta ja vierailuista Tero Sandin luona.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Ensimmäinen SM-turnaus

Talven 1980-1981 aikana kerhon puuhamiehet olivat olleet kirjeenvaihdossa Nihon Ki-in:in kanssa. Suomi sai kutsun lähettää pelaaja amatöörien MM-turnaukseen Tokioon keväällä 1982. Suomen piti valita edustaja turnaukseen. Päätettiin siis järjestää ensimmäinen gon SM-turnaus 23.-25.10.1981. Pelipaikaksi saatiin kirjakahvila uudella ylioppilastalolla. Kilpailun johtajana ja tuomarina toimi Oliver Whitehead. Turnauksessa pelattiin kuusi kierrosta. Miettimisaika oli 75 minuuttia ja byoyomi 30 sekuntia. Kelloja oli saatu haalituksi juuri riittävä määrä.

Turnaukseen osallitui kymmenen pelajaa. Jaakko Munkin kuoltua Kyösti Lehto oli ennakkosuosikki mestariksi. Kolmen kierroksen jälkeen vain Kyösti ja minä olimme puhtaalla pelillä turnauksen kärjessä. Oliver päätti lykätä neidän pelimme sunnuntaille, voitimme siis Kyöstin kanssa kumpikin neljännen pelin. Viidennellä kierroksella onnistuin voittamaan Kyöstin hiljattain hankkimani gokirjallisuuden oppeja hyödyntämällä. Kuudes kierros osoittautui vaikeaksi parittaa. Päädyimme ratkaisuun, että minä pelasin turnauksen viimeisenä olevaa Olli Lounelaa vastaan ja annoin hänen ottaa yhdeksän tasoituskiveä, vaikka kyseessä oli tasa-alkuturnaus. Voitin pelin ja ensimmäisen Suomen mestaruuden. Japanin suurlähettiläs jakoi palkinnot ja sain pullon viskiä MM-edustuspaikan lisäksi.

Turnauksen täydelliset tulokset

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ikäviä uutisia

Lokakuussa 1981 kuulimme suru-uutisen, että Jaakko Munkki oli kuollut. Hän oli ollut Algerian matkallaan uimassa ja jäänyt veneen yliajamaksi. Kerhon puheenjohtaja ja vahvin pelaaja oli poissa. Kerhon toiminta kuitenkin jatkui. Keijo Alhosta tuli uusi puheenjohtaja.